Anita löysi unelmien rantatontin ja suunnitteli huvilan yllättävällä tavalla
Motocrossia ja moottorikelkkailua harrastava Anita Roininen ei päässyt eroon nopeista käänteistä huvilaprojektissaankaan. Hän löysi Petri-puolisonsa kanssa toiveiden rantatontin Pohjois-Karjalan Liperistä, Juojärven rannalta syksyllä 2020.
—Lähetin saman tien lauantai-iltana sähköpostivarauksen, jotta kukaan muu ei sitä pääse nappaisemaan, joensuulainen muistelee kolmen vuoden takaista aikaa.
Ripeyteen rohkaisi se, että varaaminen ei sitonut heitä vielä mihinkään. Tonttimaata myyneen Metsähallituksen varausehtojen mukaan Roinisilla oli neljän viikon harkinta-aika.
—Sinä aikana pystyi keskustelemaan kunnan kanssa ja selvittämään tontin mahdollisuuksia.
Selvittelyjen tulokset miellyttivät Roinisia. Ostamisen sijaan he kuitenkin päätyivät aluksi vuokraamaan tontin. Tämä toi heille lisää suunnitteluaikaa ennen pitkäaikaista sitoutumispäätöstä tonttiin.
—Vuokraaminen oli meille riskien hallintaa, jos esimerkiksi talven aikana ei sopivaa talopakettia olisikaan löytynyt tai elämään olisi tullut suuria muutoksia.
Talon malli videopelistä
Sopivaa talopakettia ei markkinoilta tosiaan löytynyt. Roiniset ratkaisivat tilanteen toisin.
—Yhtenä iltana lasten kanssa loimme huvilan mallin Sims-videopelin avulla. Samalla pelillä olemme lopulta kaikki tämän tontin rakennukset suunnitelleet. Ammattilaiselle jäi suunnitelmien puhtaaksi piirtäminen, Roininen selittää edelleen innostuneena.
Rakennustyöt käynnistyivät seuraavana keväänä. Ensin valmistuivat sauna ja autotalli. Tallissa kuivattiin ja maalattiin seuraavana rakennusvuorossa olleen huvilan laudat.
Huvilan lopputarkastus tehtiin vuoden 2022 toukokuussa. Silloin Roiniset olivat jo ostaneet tontin omakseen.
─ Sekin hoitui kätevästi sähköpostilla ja pankkitunnuksilla parissa minuutissa.
Ystävien yhteisö rakentuu Juojärven rannalle
Nyt pariskunta viettää suurimman osan ajastaan Juojärven rantamaisemissa. Muun muassa turvallisuusalan kouluttajana työskentelevä Roininen voi tehdä töitä huvilalta käsin.
—Tämä tuntui heti sopivalta, kun ensimmäisen kerran tulimme tänne. Iso tontti takaa rauhan, eikä täällä ole mitään häiriötekijöitä. Unelmiemme paikka.
Järvi ja metsät ovat pariskunnalle rakkaita harrastusympäristöjä.
—Tässä on mielettömän hyvä sijainti ja tieyhteydet. Kun kaupunkiin on alle 50 kilometriä, sen voi ajaa vaikka pyörällä!
Tieto pariskunnan onnesta on kiirinyt muillekin. Roinisille kuuluisi huvilaelämän tehomarkkinoijan titteli, sillä vielä hetki sitten niemenkärjen toisella puolella vapaana olleet kolme huvilatonttia ovat kaikki päätyneet pariskunnan lähipiirille.
Yksi uusista naapureista on Roinisten nuorin Iida-tytär.
—Hän oli luullut olevansa kaupunki-ihminen. Aika nopeasti loppui täällä se kaupunkilaisuus, Roininen nauraa.
Tulevat naapurit eivät sentään suunnitelleet omia talojaan videopelillä, mutta tontin hankkimisessa he kaikki seurasivat Roinisten esimerkkiä ja päätyivät ensin vuokraamaan tontin.
—Meille tämä systeemi on ollut erittäin hyvä. Saimme harkinta-aikaa tarpeemme mukaan, ja kaikki lupiin, tarkistuksiin ja byrokratiaan liittyvät asiat ovat soljuneet paremmin kuin hyvin kunnan ja Metsähallituksen suuntaan.
Teksti: Heikki Hamunen
Kuvat: Harri Mäenpää