Matkailukeskustontit

Matkailukeskustonttimme sijaitsevat Lapin suosituimpien laskettelurinteiden ja hyvin hoidettujen latujen välittömässä läheisyydessä. Tonteille on vedetty valmiiksi tiet, sähköt ja vesi sekä useille kohteille myös valokuitukaapelit, mikä mahdollistaa muun muassa etätöiden tekemisen.

Matkailukeskustontit on kaavoitettu kylämäisesti mutta kuitenkin siten, että asukkaille jää riittävästi omaa rauhaa. Tonttien kysyntä on paikon jopa ylittänyt tarjonnan, sillä etätöiden yleistyttyä moni haluaa yhdistää työn ja vapaa-ajan uudella tavalla.

Vapaa-ajan asunto tunturissa on sijoitus, joka tuottaa hyvinvointia ympäri vuoden. Pohjoisen kauneus ja harrastusmahdollisuudet eivät rajoitu revontuliin ja talven hohtaviin hankiin, sillä Lappi tarjoaa paljon muutakin: keväisin voit nauttia tunturipurojen solinasta, meloa kanootilla yöttömässä yössä, huristaa paksupyörällä alas rinteitä tai vaeltaa ruska-aikaan tuntureilla.

Tutustu alla oleviin kohteisiin ja mieti, mikä vastaa parhaiten sinun toiveitasi.

Asiantuntijamme ympäri Suomea vastaavat mielellään mieltä askarruttaviin kysymyksiä – vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa.

Metsähallituksen tontit matkailukeskuksissa

Kesäisessä sekametsässä kasvaa mäntyjä, kuusia ja koivuja. Aluskasvillisuutena on mustikanvarpuja.

Sodankylä

Luosto, Hukkapolku
Kortteli 104, tontti 3
1 381 m2 24 300 €
Runsaskasvuisen kuusivaltaisen metsän aluskasvillisuutena on mustikanvarpuja.

Sodankylä

Luosto, Aarnitie
Kortteli 79, tontti 1
1 960 m2 32 500 €
Kesäisen kuusivaltaisen sekametsän aluskasvillisuutena on mustikkaa. Maassa on kaatunut puu.

Sodankylä

Luosto, Ukkopolku
Kortteli 100, tontti 1
1 466 m2 24 300 €
Runsaskasvuisen kuusimetsän aluskasvillisuutena on mustikanvarpuja.

Sodankylä

Luosto, Pasatie
Kortteli 59, tontti 1
1 596 m2 16 200 €
Tiheäkasvuisen sekametsän koivujen, kuusien ja pihlajien joukossa on tonttikyltti.

Sodankylä

Luosto, Outatie
Kortteli 63, tontti 5
1 650 m2 24 400 €