Rantatontit

Rantatonttimme sijaitsevat kauniissa maisemissa jokien ja järvien rannalla. Tonttien rauhallinen sijainti miellyttää omasta mökistä tai harrastustukikohdasta haaveilevia tontin etsijöitä. Kaikkien muiden tonttiemme tapaan myös rantatontin voi joko ostaa, vuokrata tai aluksi vuokrata ja lunastaa myöhemmin omakseen.

Rantatontit ovat vastuullisesti kaavoitettuja, ja niiden luontoarvot on selvitetty ja otettu huomioon. Iso osa tonteista ulottuu rantaan asti, mikä on useimpien suomalaisten toiveena. Esimerkiksi lohijokien varsilla tonteille on kuitenkin jätetty 20–40 metrin levyinen puistokaista, jotta kalastus olisi mahdollista kaikille.

Asiantuntijamme ympäri Suomea vastaavat mielellään mieltä askarruttaviin kysymyksiin – vaikka olisit vasta harkitsemassa tontin hankintaa. Tutustu alla oleviin kohteisiin ja löydä oma suosikkisi.

Metsähallituksen rantatontit

Kolmen tontin kaavat piirrettynä metsään järven rannalle. Metsäalue jatkuu horisonttiin. Ilmakuva.

Kuhmo

Nurmesjärvi
Kortteli 3, tontti 1
9 156 m2 30 000 €

Kuhmoinen

Rasinjärvi
Tontti 5
6 540 m2 61 500 €
Oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Rantavedessä kasvaa ulpukoita ja vastarannalla on pelto.

Kuopio

Likovesi
Tontti 2
5 060 m2 61 000 €
Rannassa kasvavien leppien ja männyn takana avautuu kesäinen järvimaisema.

Leppävirta

Sorsavesi, Viitasaari
Kortteli 16, tontti 2
3 600 m2 25 000 €
Kesäinen sekametsä reunustaa järveä saaren poukamassa. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 4
7 005 m2 17 000 €
Metsien ympäröimä järvi jatkuu horisonttiin. Neljän tontin kaavat piirrettynä rantaan. Ilmakuva.

Leppävirta

Osmajärvi, Lemmetynlahti
Kortteli 8, tontti 2
5 564 m2 35 000 €
Lehtipuiden ja männyn oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Rantavedessä kasvaa ruovikkoa.

Leppävirta

Unnukka, Leveäsaari
Tontti 5
4 370 m2 25 000 €
Vehreä sekametsä reunustaa järveä. Rantaviivan tuntumassa kasvaa vesikasveja. Ilmakuva.

Leppävirta

Suvasvesi, Pouhansaari
Kortteli 5, tontti 1
2 940 m2 22 000 €
Lehtipuiden ja männyn oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Rantavedessä kasvaa vesikasveja.

Leppävirta

Unnukka, Leveäsaari
Tontti 3
4 470 m2 24 000 €
Lehtipuiden oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Taivas on puolipilvinen.

Leppävirta

Unnukka, Pöyhönsaari
Kortteli 12, tontti 1
5 950 m2 20 000 €
Vehreä sekametsä reunustaa järveä. Rantavedessä kasvaa vesikasveja. Ilmakuva.

Leppävirta

Suvasvesi, Pouhansaari
Kortteli 5, tontti 3
2 750 m2 23 000 €
Saaressa kasvava kesäinen sekametsä reunustaa järven rantaa. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 5
7 283 m2 18 000 €
Lehtipuiden oksat reunustavat kesäistä järvimaisemaa. Taivaalla on poutapilviä lähellä horisonttia.

Leppävirta

Unnukka, Leveäsaari
Tontti 2
4 470 m2 24 000 €
Metsien ympäröimä järvi jatkuu horisonttiin. Neljän tontin kaavat piirrettynä rantaan. Ilmakuva.

Leppävirta

Osmajärvi, Lemmetynlahti
Kortteli 8, tontti 1
4 560 m2 33 000 €
Saaressa kasvaa kesäinen sekametsä. Etualalla niemen kärjessä on rantakallio. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 2
10 952 m2 20 000 €
Metsien ympäröimä järvi jatkuu horisonttiin. Neljän tontin kaavat piirrettynä rantaan. Ilmakuva.

Leppävirta

Osmajärvi, Lemmetynlahti
Kortteli 8, tontti 3
5 410 m2 36 000 €
Järvimaisemassa saaren kallioisesta rantaviivasta alkaa kesäinen sekametsä. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 7
3 322 m2 15 000 €
Kesäinen sekametsä alkaa saaren osin kallioisesta rantaviivasta. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 8
3 586 m2 15 000 €
Vehreä sekametsä reunustaa järveä. Rantavedessä kasvaa vesikasveja. Ilmakuva.

Leppävirta

Suvasvesi, Pouhansaari
Kortteli 6, tontti 4
3 850 m2 24 000 €
Kesäinen sekametsä reunustaa saaren poukamaa. Laaja metsäalue jatkuu horisonttiin. Ilmakuva.

Leppävirta

Paljakkavesi, Kiukkaansaari
Tontti 1
9 069 m2 18 000 €