Kehitettäviä matkailupalvelutontteja
Alla esimerkkejä kohteistamme, joita voimme kehittää eteenpäin yhdessä teidän tarpeitanne vastaavaksi. Toiminnan aloittaminen näillä kohteilla vaatii asemakaaavoittamista Metsähallituksen ja kunnan kanssa.
Suomussalmi, Kaunisniemi
Kaunisniemen lomakyläalue sijaitsee Pohjoisessa Suomessa, Kainuussa Ämmänsaaren taajaman tuntumassa luonnon kauniilla paikalla puhtaan järven rannassa. Alueelle on ominaista valoisat mäntymetsät ja kangasmaastot ja sillä sijaitsee myös oma uimaranta.
Alueelle on laadittu kehittämissuunnitelma, joka mahdollistaa rantaan sijoittuvia rakennuksia, mutta myös kylpylä- ja liiketilarakentamista. Rakentamisoikeutta on runsaasti – noin 6 500 k-m² – mutta toteutus edellyttää asemakaavoitusta. Kunnallistekniikka on valmiina lähistöllä. Alueella on kesäteatteri. Alueen pinta-ala on noin 15 hehtaaria
Jämi, Jämikeskus
Jämin vahvuus on sen monipuolisuus. Jämikeskus tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet erilaisten liikunta-aktiviteettien harrastamiseen niin kesällä kuin talvellakin. Esimerkkejä alueelta löytyvistä palveluista ovat talvigolfrata, hiihtoputki, asfaltoitu rullahiihtorata, kuntosali, maauimala, luontotorni, laskettelurinne, ravintola. Hämeenkankaan kaunis harjuluonto polkuineen, kotineen ja laavuineen tarjoaa upeat puitteet onnistuneelle lomalle. Jämistä on todettu, että se on kuin Lappi pienoiskoossa. Siellä viihtyy koko perhe.
Jämi on myös osa suomalaisen ilmailun ansiokasta historiaa, joka ulottuu vuoteen 1935. Sen perintö näkyy suurelle yleisölle monipuolisina ilmailutapahtumina ja ilmailun harrastajille aktiivisena tukikohtana lento- ja laskuvarjohyppytoiminnalle.
Voimassa olevassa Jämin keskusalueen asemakaavassa on osoitettu RM-aluevarauksia. Kaava antaa erinomaiset mahdollisuudet olla kehittämässä Jämikeskusta entistä vetovoimaisemmaksi matkailupalvelujen alueeksi. Jämi on tulevaisuuden lomakohde!
Rautavaara, Metsäkylä
Metsäkylän lomatonttialue sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä. Alueen pinta-ala n. 50 hehtaaria, sillä on ranta-asemakaava, 48 tonttia +kaavakartan mukaiset M-2 alueet+rannan VL/YK -alueet. Rakennusoikeus 12 000-15 000 k-m² . Tontit ovat lohkomattomia. Alue vuokrataan tai myydään yhtenä kokonaisuutena. Hinta 1 023 000 euroa. Sähkö- vesi- ja jätevesiliittymät eivät kuulu edellä olevaan hintaan.
Heinola, Vierumäki RM
Alue sijoittuu Vierumäen Urheilukeskuksen eteläpuolelle, siellä sijaitsevan Golf-alueen itäpuolelle. Alue on kaavoitettu matkailupalvelujen alueeksi, joka soveltuu hotellin tai muun matkailua palvelevan majoitustoiminnan rakentamiseen. Myös vakituiseeen asumiseen löytyy 3,2 hehtaarin suuruinen alue, joka on asemakaavoitettava. Alueen yleiskaavaa ollaan tarkistamassa, maakuntakaava mahdollistaa myös RM-alueen laajentamisen. Maa-alueen koko on noin 8 hehtaaria. Alueen toteuttaminen vaatii asemakaavan laatimisen.
Heinävesi, Monikkaniemi
Alueelle on yleiskaavassa kaavoitettu kolme rantaan rajoittuvaa RM–aluetta. Toteutus edellyttää asemakaavoituksen. Kaavoitetun alueen pinta-ala on noin 89 hehtaaria ja rakennusoikeutta on yhteensä 9000 kerrosneliömetriä.
Heinävesi, Myllymäki
Alue on osoitettu yleiskaavassa RM-alueeksi. Sen toteuttaminen edellyttää asemakaavoitusta. Alueen pinta-ala on noin 82 hehtaaria,ja sille on suunniteltu rakennusoikeutta 8 300 k-m² + reservialue 2 000 k-m² .
Kannonkoski, Vuosjärvi
Kannonkosken Varasen ja Vuosjärven rannalla tarjolla kaksi erillistä rantayleiskaavan mukaista RM-aluetta. Alueet sijaitsevat kantatie 77 varrella.
Kontiolahti, Kontioranta
Kontiolahden läheisyydessä sijaitseva alue on kaavoitettu YU-1-merkinnällä ja sillä sijaitsee nykyinen ampumahiihtostadion. Alue soveltuu kyseistä toimintaa tukevaan rakentamiseen ja majoitus- ja loma-asuntojen rakentamiseen melualueen ulkopuolelle. Alueelle on mahdollista rakentaa myös hotelli. Alueen koko noin 25 hehtaaria, ja sen toteuttaminen vaatii asemakaavan laatimisen.
Kotka, Kirkonmaa P
Alue sijoittuu Kotkan edustalla olevan Kirkonmaa nimisen saaren eteläosaan. Alue on maakuntakaavassa varattu matkailu ja palvelutoiminnan kehittämisalueeksi P, maa-alueen koko on noin 22 hehtaaria (kaksi aluetta). Alueen toteuttaminen vaatii yleiskaavan ja mahdollisesti asemakaavan laatimisen.
Leppävirta, Sorsakoski, Suoniemi
Alueella on voimassa yleiskaava, jossa sille on osoitettu laaja ARA-alue. Alueen toteuttaminen edellyttää asemakaavan hyväksymistä ja sillan rakentamista.
Asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä ja kaavaluonnoksessa alueelle on esitetty 28 kpl AO-tonttia, joista 10 omarantaista, sekä 9 kpl omarantaista ARA-tonttia (asuin- tai lomarakennus). Alueen pinta-ala noin 25 hehtaaria ja sille laaditussa asemakaavaluonnoksessa on rakennusoikeutta 10 650 k-m².
Alueen kaavoituksesta sekä kunnallistekniikan, teiden ja muun infran rakentamisesta tehdään maankäyttösopimus Leppävirran kunnan kanssa.
Oulu, Koiteli, Ruusulaakso
Koitelin asemakaavoitettu siirtolapuutarha-alue sijaitsee Koitelin matkailu- ja virkistysalueella Kiiminkijoen varrella Koitelinkoskella. Alueelle voi toteuttaa ympärivuotiseen käyttöön soveltuvia lomamökkejä, joissa yhdistyy sekä lomailu että siirtolapuutarhakäyttö.
Alueen ympäristössä on mahdollista harrastaa melontaa, kalastusta, retkeilyä hiihtoa ym. luontoaktiviteetteja. Ouluun on etäisyyttä vain noin 20 kilometriä. Oulussa ja sen ympäristössä asuu yli 200 000 asukasta. Kiimingin taajaman palvelut ovat muutaman kilometrin päässä.
Kohteeseen on laadittu asemakaava, joka mahdollistaa noin 65 loma-asunnon rakentamisen. Rakennusoikeutta on yhteensä noin 4 300 kerrosneliömetriä. Tonttien koot ovat noin 400 m². Alueen toteuttamiseen voi ryhtyä välittömästi. Alueen sisäisten katuyhteyksien, pysäköintialueiden, vesi- ja jätevesijärjestelmien jne. toteutuksesta vastaa ostaja. Ostajan on neuvoteltava ja sovittava vesi- ja jätevesiverkostoihin liittymisestä paikallisen vesiyhtiön kanssa.
Perho, Salamajärvi
Salamajärven rannalla sijaitseva Perhon rantayleiskaavan mukainen matkailupalveluiden alue. Kohde tarjoaa hyvät mahdollisuudet kehittää Salamajärven kansallispuiston läheisyydessä olevaa matkailupalvelutarjontaa.
Sulkava, Lohilahti
Alue sijaitsee Lohilahden keskustassa. Alueelle on kaavoitettu noin viiden hehtaarin RM-alue. Alueen toteuttaminen vaatii asemakaavan laatimisen.