Manamansalossa puhaltavat uudet tuulet

Suomen suurimpiin sisävesien saariin kuuluvassa Manamansalossa on tehty kesän aikana 3500 pitsaa ja paljon kävijöiden mukavuutta lisääviä uudistuksia. Paikka houkuttelee etenkin karavaanareita ja lapsiperheitä.

On ajeltu Oulusta noin puolitoista tuntia, kun puiden takaa alkaa piilottamaan suuri järvi. Se on Oulujärvi, jota kutsutaan myös Kainuun mereksi. Pian tie kaartaa lauttarantaan tai lossille, kuten paikalliset sanovat.

Hyppäämme autosta haistelemaan raikasta järvi-ilmaa. Syyskuun epätavallinen lämpö ja aurinko hellivät, vaikka Kainuun mereltä puhaltava tuuli onkin jo viileää. Lossilta purkautuu asuntoautoja ja pian on meidän vuoromme ylittää Alassalmi ja siirtyä Manamansalon saarelle.

Ihastelemme jäkäläkankaita, harjuja, suppia ja suppalampia. Vesi on kirkasta ja neulasten peittämät polut pehmeitä kulkea.

Saarella on Metsähallituksen hallinnoima Oulujärven retkeilyalue ja sen kainalossa Manamansalon leirintäalue, joka sai viime keväänä uudet yrittäjät. Minna ja Mika Kalla ovat meitä vastassa leirintäalueen punaisen päärakennuksen vieressä.

Miten kesä on mennyt?

– Ei ole ollut ikävä tasoitelastoja ja maaliteloja, Minna sanoo ja Mika nyökyttelee vieressä.

Alan vaihto rakennuspuolelta matkailualalle on sujunut hyvin, vaikka oppirahatkin on tullut Minnan mukaan maksettua.

– Manamansalon leirintäalueella ei ole ollut viime vuosina ruokailumahdollisuutta, joten oli todella vaikea tietää, montako pitsaa täällä menee kaupaksi, Minna kertoo.

Hymyilevät nainen ja mies istuvat terassipöydän äärellä.
Minna ja Mika Kalla

Minna ja Mika ovat lisänneet päärakennuksen ja saunan viihtyisyyttä. Lisäksi Metsähallitus on peruskorjannut kahden mökin pesutilat. Mökkejä on kaikkiaan 19 kappaletta. On 6-hengen ja 4-hengen mökkejä.

Sähköistettyjä karavaanaripaikkoja löytyy 170 kappaletta ja ilman sähköä olevia paikkoja 80. Lisäksi alueella voi telttailla tai yöpyä riippumatossa. Huoltorakennuksesta löytyvät wc:t, suihkut, kemiallisen wc:n tyhjennysmahdollisuus, ajokaivo ja juomavesiletku.

Jos lapset viihtyvät, koko perhe viihtyy

Pienten lasten isovanhempina Minna ja Mika ovat kiinnittäneet erityistä huomiota lasten viihtymiseen. Leikkipaikkoja on kunnostettu niin sisällä kuin ulkonakin ja ensi kesäksi rantaan on tulossa pieni vesileikkipuisto. Kesällä tarjolla oli myös lastenhoitopalveluita, joiden avulla vanhemmilla oli mahdollisuus ottaa hetki omaa aikaa.

– Paras paikka lastenlastemme mielestä on kuitenkin jäätelöallas, Minna kertoo nauraen.

Oulujärven matala hiekkaranta onkin mainio paikka viettää kesäpäiviä lasten kanssa. Manamansalo ei silti ole enää pelkkä kesäpaikka, vaan se on auki läpi koko talven.

Kesäinen järvenrantamaisema.

Minna ja Mika asuvat omassa vaunussaan talvellakin ja ottavat asiakkaita vastaan. Ruokaa saa perjantaista sunnuntaihin ja saunat lämpiävät.

– Avantolaatikkokin on jo tilattu, ja se tullaan laittamaan tuohon lampeen saunan eteen, Minna kertoo.

Talveksi on muitakin suunnitelmia, kuten maastopyöräreitin ylläpito, hiihtolatuja ja pilkkimistä.

– Toivottavasti saadaan nämä kaikki onnistumaan, Mika sanoo.

– Ja voi täällä nähdä revontuliakin. Me vain olemme siihen aikaan jo nukkumassa, Minna ja Mika kertovat nauraen. Yrittäjällähän ei juuri vapaapäiviä ole, joten aamusta täytyy olla jo palvelemassa asiakkaita tai valmistelemassa asioita.

Työvoiman rekrytointi onkin osoittautunut vaikeaksi hommaksi.

– Tämä on sen verran syrjässä, että työvoimaa on ollut vaikea saada, Minna sanoo.

Tumma saunarakennus sijaitsee lammen rannalla.
Rantasaunalta on hieno näkymä Teerilammelle.

Tapahtumia ja yhteistyötä

Minna ja Mika ovat järjestäneet leirintäalueella muutamia tapahtumia kesän aikana ja suunnitelmissa on uusia tapahtumia ja myös omien majoituspalveluiden markkinointia Vaalan kunnan muiden tapahtumien osallistujille.

– Matkailutoimijoiden verkostoituminen ja yhteistyö onkin tärkeää, että retkeilyalueelle ja Manamansaloon saadaan lisää asiakkaita, Metsähallituksen kiinteistökauppa-asiantuntija Tarja Puurunen sanoo.

Alueelle päivitetään ranta-asemakaava, joka on nyt ehdotusvaiheessa. Sen hyväksyminen mahdollistaisi lisärakentamisen alueella.

– Jos olet kiinnostunut yrittämisestä Manamansalossa Minnan ja Mikan naapurissa, niin ole rohkeasti meihin yhteydessä, Puurunen jatkaa.

Vaalan kunnan tekninen johtaja Matti Kaikkonen on tyytyväinen siihen, että Manamansaloon on saatu uudet yrittäjät.

– Toivomme monipuolista kehittymistä ja investointeja. Asemakaavoituksen myötä näemme, että alueella on hyvät kasvun mahdollisuudet, Kaikkonen sanoo.

– Kunta on myös kilpailuttanut uusia matkailuyrittäjiä, joten laajemminkin on meillä nyt kehitystä matkailualalla, Kaikkonen jatkaa.

Mutta minkälaista palautetta uusi yrittäjä on saanut asiakkailta?

– Meillähän on Suomen parhaat pitsat, Minna nauraa. Kannattaa tulla maistamaan!

Aurinkoinen järvimaisema.